Kilpailuiden tulospalvelu
SportSoftware
OS12 on helppokäyttöinen ja luotettava viestisuunnistuskilpailuiden tulospalveluohelmisto.
Joukkueessa voi olla 1-10 juoksijaa. Eri sarjoilla voi olla eri määrä juoksijoita.
OS12 sisältää automaattisen, virhetilanteet vähentävän, ratojen jaon (Vännes, Motala ja Farsta). Ratojen jako voidaan tehdä myös manuaalisesti. Yhdessä sarjassa voi olla eri osuuksilla käytössä eri hajontamenetelmiä.
Ratamäärittelyt siirtyvät ohjelmistoon suoraan Condesista ja OCADista.
OS12 tukee useita juoksijoita samalla osuudella (Xtra -osallistujat). Tämä kilpailutapa on käytetty nuorten sarjoissa muissa Pohjoismaissa.
OS12 tukee useita yhteislähtöjä kilpailun lopussa ja useita uusintalähtöjä. Uusintalähtö tarkoittaa, että kilpailun kulussa on tauko, joka voidaan määritellä jokaiselle sarjalle erikseen. Viestiä voidaan jatkaa haluttuna aikana siten, että seuraava osuus lähtee ”takaa-ajolähtönä” kokonaistilanteen mukaan. Tällainen kilpailumuoto on varsin suosittua Pohjoismaissa. Esimerkiksi kaksi ensimmäistä osuutta voi olla joissain sarjoissa illalla/yöllä yösuunnistuksena ja 3 osuus lähtee seuraavana aamuna. Joissain sarjoissa saattaa olla vain ”tavallinen” viesti toisena päivänä.
Myös yhteislähtöjä voi olla sarjassa useita, esimerkiksi viimeisille osuuksille eri aikoina.
OS12 Pro -lisenssityypit sisältävät kuuluttajan tuen sekä ulkoisen ajanoton.
- StandardMaksimissaan 400 osallistujaa (ei siis joukkuetta!)
- ProMaksimissaan 1000 osallistujaa (ei siis joukkuetta!), sisältää kuuluttajan tuen sekä maalitoiminnot
- Pro LargeYli 1000 osallistujaa, sisältää kuuluttajan tuen sekä maalitoiminnot
Kokeile esittelyversiota ilmaiseksi
Lataa SportSoftwaren eri ohjelmien ilmainen esittelyversio.
Esittelyversiossa on joitakin toimintoja poistettu käytöstä ja joidenkin toimintojen toimintaa on rajoitettu.
SportSoftware tuki
Tuki -sivulta saat tukea ohjelman käyttämiseen.
Tukiasioissa voit ottaa suoraan yhteyttä. Yhteystiedot löydät yhteystiedot -sivulta.